Sairaanhoitaja
Ammattilaiset yhdessä lasten parhaaksi.
Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.
Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun edelläkävijä. Ammattilaisiamme Suomessa ja yli 100 maassa yhdistää maailman tärkein tehtävä. Rakennamme parempaa tulevaisuutta lapsille yhdessä lasten, vapaaehtoisten ja kumppaneiden kanssa.
Lupaamme sinulle työpaikan, jossa teemme vaikuttavaa työtä, työskentelemme vahvalla ammattitaidolla ja arvostamme inhimillistä työkulttuuria.
Pelastakaa Lasten palvelutoiminnan kokonaisuuteen kuuluvat kaksi lastenkotia, kolme erityislastenkotia ja yksi perhekuntoutusyksikkö. Palvelutoiminnan tukena työskentelee Pelastakaa Lasten oma nuorisopsykiatri, kehittämispäällikkö sekä kokemusasiantuntijavanhempi. Palvelutoimintamme on ollut SHQS laaduntunnustuksen piirissä vuodesta 2012 alkaen
Haemme nyt erityislastenkoti Pärskeeseen Vantaalle vakituiseen työsuhteeseen
SAIRAANHOITAJA-OHJAAJAA
Pärskeessä työtämme ohjaa yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen pohjautuva toimintakulttuuri, jonka luomme yhdessä lasten kanssa. Arvostamme kaikessa toiminnassamme avoimuutta, rehellisyyttä, läpinäkyvyyttä sekä vastuullista yhdessä tekemistä. Tähän haluamme panostaa jatkossakin.
Sairaanhoitaja-ohjaajana tehtävänäsi on huolehtia Pärskeen lääkehuollosta (yhdessä yksikön johtajan ja järjestömme ylilääkärin) kanssa sekä yhdessä ammattitaitoisen työryhmän kanssa lasten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Tuot sairaanhoidollista osaamista arkeen ja tuet työryhmää hoitoon liittyvissä kysymyksissä.
Omaohjaajana luot kiintymyssuhdetta lapseen sekä työskentelet työparina lapsen perheen ja verkostojen kanssa. Koko työryhmämme perehdyttää sinua työhösi Pärskeessä. Lisäksi työtämme ohjaa DKT:n käyttö lastensuojelussa. Tähän järjestämme myös uusille työntekijöille koulutuksen. Olisitko valmis tarttumaan haasteeseen?
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän arvostetussa järjestössä. Kehitämme rohkeasti uusia toimintatapoja, asetamme kunnianhimoisia tavoitteita ja teemme tinkimättömästi töitä niiden eteen. Haluamme yhdessä rakentaa monimuotoista työyhteisöä ja ilmapiiriä, jossa jokainen voi olla oma itsensä. Ympäriltäsi löydät mukavia ja ammattitaitoisia kollegoita, joista voit olla ylpeä ja jotka ovat ylpeitä sinusta. Sydän paikallaan – se yhdistää meitä kaikkia.
Tarjoamme työsi ja ammatillisen kehittymisesi tueksi:
· kuukausittaiset työryhmäpäivät ja ryhmätyönohjaukset
· tarvittaessa henkilökohtaisen omaohjaajatyön työnohjauksen
· säännölliset nuorisopsykiatrin konsultaatiot (järjestömme ylilääkärin)
· monipuoliset sisäiset ja ulkoiset koulutusmahdollisuudet
· tarvittavan lisäkoulutuksen (mm. Mapa- ja Nepsykoulutus)
· Pelastakaa Lasten yhteisen arvopohjan
· kattavan sairaanhoitotasoisen työterveyshuollon Terveystalossa
· Epassi hyvinvointiedun
Toivomme sinulta:
· Sairaanhoitaja AMK – tutkintoa (Valviran rekisterinumeroa)
· arvostamme aikaisempaa lastensuojelutyön kokemusta sekä neuropsykiatrisia ja psykiatrisia erikoistumiskoulutuksia
· kykyä yksilöllisen ja yhteisöllisen hoito- ja kasvatustyön suunnitteluun, toteuttamiseen ja kehittämiseen
· hyviä vuorovaikutustaitoja
· valmiutta tehdä iltapainotteista kolmivuorotyötä (jaksotyöaika 115h/3 viikkoa, kokoaikainen)
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde ja alkaa sopimuksen mukaan. Palkkaus määräytyy kokemuksesi mukaan Yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaisesti. Palkkaluokka tehtävässä on G26 (2978,31€ - 3378,61€ ).
Olisitko sinä uusi jäsen tiimiimme? Mikäli kiinnostuit tehtävästä, lähetäthän hakemuksesi meille mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 26.4.
Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8 -15 yksikön johtaja Pete Lintusalo p. 050 4331 384 sekä vastaava ohjaaja Sanna Leskinen p. 050 4152 994.
Lasten turvallisuus on meille tärkeää kaikessa toiminnassamme ja työntekijöiden sitoutuminen lasten suojelemiseen väkivallalta on ehdoton edellytys valinnalle tehtävään, joten tarkistamme rikostaustaotteesi ennen työsopimuksen solmimista (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002). Lisäksi edellytämme Pelastakaa Lapset ry:n sitoumuksen allekirjoittamista lasten suojelemiseksi.
- Sijainnit
- Erityislastenkoti Pärske
Erityislastenkoti Pärske
Tarjoamme työntekijöillemme kattavasti etuja
-
Lounas - ja ravintoetu
Tarjoamme lounas - ja ravintoedun luontoisetuna.
-
Epassi hyvinvointietu
Haluamme henkilöstömme vapaa-ajan harrastuksia, hyvinvointia ja työkykyä.
-
Hyvä työterveyshuolto
Työterveyshuolto tukee työkykyä ennaltaehkäisevin toimenpitein sekä sairaanhoitopalveluin.
-
Työkyky
Haluamme, että meillä jaksetaan työskennellä vielä vuosienkin päästä. Seuraamme henkilöstömme työkykyä sekä tuemme työn ja muun elämän yhteensovittamista mm. työaikajoustoilla.
-
Joustava etätyö
Mahdollistamme toimistoissamme joustavan etätyöskentelyn.
-
Osaamisen kehittäminen
Kannustamme ja mahdollistamme henkilöstömme osallistumisen ammatillista osaamista tukeviin koulutuksiin.